tarja pitkänen

Peloton väittelijä, harkitseva mielipidekirjoittaja. Kärkevä alustaja.

Tarja Pitkänen - 21.07.2015 19:59

Viime viikolla olin liikkeellä pienessä seurueessa Porin Jazz-kadulla. Yksi kaveriporukasta oli hiljan vammautunut niin, että se näkyi ulospäin: Toisen jalan askellus laahasi ja vaaputti kehoa. Jalassa oli järeät ja näkyvät apuvälineet. Kävelymatkaa tehtiin rollaattorilla verkalleen. Jazzkadulla oli liikkeellä ihmisiä sakeanaan mutta merkillistä ja hienoa oli, että ruuhka ei haitannut ”sitkeää vaeltajaa” - päinvastoin - ihmiset antoivat kohteliaasti tietä ja tilaa ja loivat varovaisia silmäyksiä.

Keskivaiheella matkaa meno kävi vaikeaksi. Jalkatuki oli hävinnyt paikaltaan. Piti ryhtyä remonttiin, avustajat auttoivat. Kohta senjälkeen eräs nuori nainen lähestyi meitä. Hän pyysi, että tulkaa meidän pöytäämme sillä osa meistä lähtee saareen. Se oli ihanaa! Saimme sammuttaa Jazzjanon kaikessa rauhassa. Kippis tälle kivalle seurueelle! Sieltä riitti myötätuntoa ja ylimääräisiä ilonpisaroita. Sellaisia porilaiset ovat! Ja varmasti kaikki suomalaisetkin!

Tästä suopeasta kohtelusta innostuneena ”oman onnensa seppä” päätti lähteä eilen maanantaina Turun Veritas-areenalle katsomaan jalkapallo-ottelua ÅIFK-Masku. Se oli mielenkiintoinen tapaus sillä viikko takaperin maskulaiset olivat päihittäneet Musan Porissa maalein 2-0. Jotta selviää Veritas-areenan katsomopaikoille täytyy selvittää hyvin korkeat rappuset ylöspäin. Sitten täytyy olla tuuria, että löytää sopivan istumapaikan. Ja kun löytää paikan, aina on vaarassa, että liikuntavammainen tekee tulpan penkkiriviin ja on siten häiriöksi muille. Näin ei käynyt sillä Turussa ei olla nyrpeitä. Kaikki tilanteet menivät hienosti ja turvallisesti. Apua tuli pyytämättä. Suomessa on hyvän tahdon mieliala.