tarja pitkänen

Peloton väittelijä, harkitseva mielipidekirjoittaja. Kärkevä alustaja.

Tarja Pitkänen - 07.02.2012 16:23

 

Ennen vanhaan pienokaisilla oli muutakin kestettävää kuin köyhyys, ennenaikainen kuolema tai se, että
lapsia ei haluttu taikka ei osattu arvostaa ihmisenä: Lapset olivat toisarvoisia, sellaisia toissijaisia ihmisiä
verrattuna aikuisiin. (Rinne ym. 2004, 158-159.) Taudit kuten esimerkiksi riisitauti olivat lisäksi suuri
uhka ja kärsimys lasten elämässä. Se aiheutti pahimmillaan vaikeita luustovaurioita. Sama tauti - myöskin
nimetty Englannintaudiksi, johtuu D-vitamiinin puutteesta kehossa ja ihovarastolla. Riisitauti on ollut
hyvin yleinen tauti lapsilla:Juuri Englannissa siitä tehtiin huomioita 1500-luvulla ja Suomessakin
selkeästi 1800-luvun puolella. Glisson, englantilainen tutkija (Arno Forsiuksen mukaan) nimesi taudin
(v.1650) selvitettyään ja kuvattuaan lasten oireita.

 

Suomessa otettiin käyttöön v. 1749 kuolinsyiden luettelot, jotka kertovat lasten luusto-oireiden lisäksi
vatsakivuista, vatsan pöhötyksestä, herkkyydestä tulehdustauteihin sekä taipumuksista
kuumekouristuksiin. Pienokaisten tuskaa lisäsi luustoarkuus ja heikkous, joka haittasi imeväisikäisten
liikkumista ja hoitoa(käsittelykipu). Lääketieteen historioitsija, lääketiet. ja kir. tri Arno Forsius kuvaa
edelleen lukuisia luusto-oireita ja muutoksia, jotka vammauttivat pieniä potilaita taikka johtivat
kuolemaan silloin kun D-vitamiinin saanti ei ollut turvattu ruualla taikka auringonvalon avulla.

 

Vuonna 1887 syntynyt, Akaasta kotoisin oleva lastenlääkäri Arvo Ylppö saapui Saksasta Suomeen ja
suoraan Helsinkiin1920 sairaalalääkäriksi ja pitämään yksityisvastaanottoa. Iltaisin ja jopa yömyöhään
hän teki yksityiskäyntejä mm. työläiskoteihin. Hä kertoo perheiden asuneen yhdessä huoneessa takapihan
valottomassa tilassa.
"Lapset olivat kalpeita ja vääräsäärisiä, heidän rintakehänsä oli painunut sisään ja muutenkin he olivat
riisitaudin runtelemia. Heikkous ja voimattouus olivat yleisiä aina kouluikään asti." (Ylppö 1964, 108.)

 

Hyvin pian, jo vuonna 1925 lastentautiopin professori Ylppö nosti lasten keskeiseksi ongelmaksi
riisitaudin, jota hän oli todennut 35 %:lla työläisperheiden alle vuoden vanhoilla ja 70 %:lla 1-2 vuotiailla
poliklinikkapotilailla. (Mäkitie 2011, 127: 1181-3) Dosentti, apulaisylilääkäri Outi Mäkitie kirjoittaa, että
Arvo Ylppö oli määrännyt D-vitamiiniannokseksi 100 ug/vrk. Matti Tolonen puhui Porin luennollaan
samasta asiasta ja hän kertoi lisäksi, että lasten kardiologian emeritusprofessori Leena Tuuteri, joka on nyt
91 vuotias, oli antanut lapsille D-vitamiinia stoosseina siihen aikaan kun Tuuteri vielä toimi Lapissa
terveyssisarena. Näin toimi riisitaudin akuuttihoito ja jatkohoitona annettiin kalamaksaöljyä.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2090

 

Vuonna 1964 tapahtui jotakin merkillistä D-vitamiinisuosituksissa. Annoksia alettiin laskea koska
varsinaista "kraavia" riisitautia ei ilmeisesti enää ollut Suomessa. Seuraavat suositukset alakanttiin tehtiin
vielä kaksi kertaa. Viimeinen tehty muutos oli vuonna 1991: Lasten annokseksi asetettiin 10 ug/vrk!
Vanhemmat lapset jäivät kokonaan hoidon ulkopuolelle. Mistään en ole löytänyt viitettä - en
kirjallisuudesta, en arkistoluennoista, enkä netistä yleensäkään, että miksi ja ketkä näitä päätöksiä tekivät.
Miksi hyväksi nähty ja kokeiltu välttämätön hoito arvotettiin minimaaliseksi? Eikö koko väestöäkin
koskevat suuret päätökset pitäisi tehdä kunnon perustein? Ainakin päätös vaikuttaa paniikkiratkaisulta ja
näin jälkikäteen arvioituna epäoikeudenmukaiselta monia kohtaan.

 

Tri Tolonen luennoi Porissa (20.1.2012), että kaksi sukupolvea on siis jäänyt turhaan ilman
superhormoonin, D-vitamiinin vaikutusta. Tärvättiinkö ja heitettiinkö hukkaan edullinen ja helppo
perushyvinvoinnin kulmakivi? Hämmennyin erikoisesti epilepsiaa sairastavien puolesta. Löysin netistä
mainintoja, että monet epilepsialääkkeet aiheuttavat D-vitamiinin puutosta. Kansainväliset tutkimukset
osoittavat Tolosen mukaan, että D-vitamiinilla kuten muillakin vitamiineilla on ennaltaehkäiseviä ja
korjaavia vaikutuksia terveyden ja sairauksien hoidossa. Erityisen myötätuntoisesti Tolonen puhui
nuorten mielenterveyspotilaiden puolesta. Hän sanoi, että nuoret hyötyvät ruokavalion ja siinä ohessa
ravinnonlisien täydenyksestä. D-vitamiinin puute on siis jälleen keskuudessamme: Mäkitien tutkimuksen
mukaan jopa 70 % koululaisista D-vitamiinivajeesta.( Kaleva 7.1.2012, Lähde: Matti Tolonen)
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2090
Entä pitkäaikaisvangit, eivätkö hekin kärsi suuresta puutoksesta? Heihin ei auringonvalo varmasti osu, jos
heidän vähimmäisoikeuksiinsa kuuluu vain tunnin ulkoilu päivittäin taikka ei sitäkään. Sama koskee niitä

laitoksissa olevia vanhuksia, vammaisia ja mielenterveyspotilaita, joilla ei ole edes tunninkaan oikeutta
päivittäisulkoiluun koska he ovat riippuvaisia hoitajien avusta. Aurinko paistaa huhtikuusta syyskuuhun
sopivasta kulmasta, silloin auringonvalo tervehdyttää klo 11-15 kun sitä saa vähintäänkin kasvoille ja
käsivarsille.

Kirjoita kommentti (0 Kommenttia)

Tarja Pitkänen - 09.11.2012 00:06

 

Kolmantena hoitopäivänäni se tapahtui - tulin tajuihini - olin virkeä, kevyempi, säyseämpi ja minulla ei
ollut mielessäni sataa rautaa tulessa kuten tavallisesti. Hartiani olivat pudonneet paikalleen ja kas -
ajatukseni olivat kirkkaita! Sitä ennen, lomaviikkoni alussa, sydämeni oli hakannut villisti, hiukseni olivat
nousseet pystyyn ja olin tuntenut monia "taistele ja pakene" reaktioita kun minua lähestyttiin Uotin
perinteen hoidoin: Jääkylmiä valeluja, kylmiä hierontapyyhkeitä sekä hoitoja, jossa äärimmäiseltä
tuntuvat kylmän ja kuuman vaihtelut seurasivat toistaan ja lopuksi piti mennä täysin sakeaan
höyrysaunaan, jolle turkkilainen höyrysauna ei mielestäni vedä vertoja. Ne ja monet hienostokylpylät
ovatkin hemmottelu-, nautiskelu-, ja laiskottelupaikkoja vailla erityistä hoitovaikutusta. Uotilainen
hoitoperinne sensijaan tuntuu erittäin vaikuttavalta ja on mahdollisesti parantavaakin hoitoa - ainakin
monien ihmisten kokemusten mukaan. Eikö stressin monien oireiden, kipujen ja jopa unettomuuden
katoaminen ole parantumista? Näistä kylpylävieraat ovat kertoneet kun olen tullut puhuneeksi heidän
kanssaan. Lisäksi viikonkin eristäytyminen Lempäälän Luontaiskylpylän maisemiin voi olla portti
elämänmuutokseen: Painonpudotukseen, nautintoaineiden vierotukseen tai stressin
selätykseen.http://www.lempaalanluontaiskylpyla.fi/

 

Nakkilasta kotoisin oleva pastori Juho Uotin, joka kehitti Uotilaisen vesihoitojärjestelmän (1862 - 1920),
eräs ohjenuora oli, "Ettei pidä kätkeä kynttiläänsä vakan alle".Vaimonsa Augusta Uotin
muistokirjoituksen mukaan (v. 1928) Juho Uoti sairastui Raisiossa Pahaniemen kartanon ostamisen
jälkeen vaikeaan vilutautiin, johon liittyi pahanlaatuinen vatsakatarri. Tuohon aikaan lääkärit määräsivät
kiniini ym. senaikaisia lääkkeitä tuloksetta. Lopulta heikentynyt kipujen mies jätti lääkekokeilut sikseen
ja kokeili kylpyjä. Hän kokeili kaikenlaisia muotoja. Rouva Uoti kirjoittaa Kotiopas terveydenhoito-kirjan
esipuheessa, että ei kestänyt kauaakaan, kun Juho Uotin vilutauti talttui ja vähitellen vastakatarrikin.
Tosin Uotin perheen piti luopua Pahaniemen kartanon pidosta Juhon heikentyneen terveyden takia.

 

Uoti suoritti Piikkiössä pappistutkinnon 1905. Helmikuussa 1906 hänet määrättiin Koivulahden
kirkkoherraksi. Siellä Uoti tuli neuvoneeksi miten kannattaa kokeilla vesihoitoja. Varsinkin vatsakatarriin
sairastuneet - joita oli suurin osa - paranivat. Samana vuonna hän aloitti työnsä Ilmajoella, jossa rouva
Augustan mukaan, potilaat jo odottivat hänen tullessaan. Siellä he hakivat apua monenlaisiin tauteihin -
oikein hyvällä menestyksellä. Kuten aina, varsinaiset parannusalalla toimivat alkavat paheksumaan
ulkopuolisten antamia ohjeita. Niin oli käynyt Ilmajoella ja niin kävi Ahlaisissakin, joka oli seuraava
viranhoitopaikka. Senjälkeen tie kulki Askaisten ja pelotteena olleen saaripitäjän Velkuan kautta

Helsinkiin, jossa Uoti jättäytyi luontaisen terveydenhoidon neuvojaksi. Pian hän teki opintomatkan Keski-
Eurooppaan. Sen innostamana hän kehitti tarkan vesihoitojärjestelmän. Se perustuu vaihtuvalämpöisiin

kylpyihin, valeluihin, hierontaan, höyry-, ja käärehoitoihin. Vesi ja pellavakääreet yhdessä ovat
käärepaketteina, kylmä pellavaliina on hyvä välittäjä hieronnassa. Kääreiden uloimpana käytetään
villakääreitä. "Kylpylän pitkiä perinteitä on vuodesta 1981 lähtien vaalinut sisätautien- ja reumatologian
erikoislääkäri Kirsti Uoti. (Kylpyläesite, syksy 2012)
http://suomisanakirja.fi/luonnonl%C3%A4%C3%A4kint%C3%A4

Kirjoita kommentti (0 Kommenttia)

Tarja Pitkänen - 28.09.2012 22:22

 

Vuoreijan (Vardön) saari Norjassa sijaitsee erityisen karussa maisemassa arktisella ilmastovyöhykkeellä.
Se on Jäämeren hyisten tuulien armoilla. Saarella on ainutlaatuinen kulttuuri- ja sotilashistoriallinen
muistomerkki eli Vuoreijan linnoitus. Se on nykyisin museolinnoituksena ja se on suosittu
matkailukohde. Komentajan, jolla on neljä sotilasta alaisuudessaan(HS 2001, Tapio Mainio) - eräs tärkeä
tehtävä on varjella linnoitusta palamiselta. Norjan lipun nostaminen ja laskeminen sekä kunnialaukausten
ampuminen kuuluvat sotilaiden pavelustehtäviin. Kunnianlaukaukset ammutaan kuningasperheen
syntymäpäivinä, sekä Norjan kansallispäivinä 17.5 ja tärkeä päivämäärä on 7. kesäkuuta, jolloin Norja
irrottautui Ruotsi-Norja liittovaltiosta. Ylimääräiset kunnianlaukaukset ammutaan kun aurinko näyttäytyy
tammikuussa kahden kuukauden kaamoksen jälkeen. Vuoreijan koululaisilla on silloin vapaapäivä.
Sotilaiden arkisempia palvelustehtäviä ovat lumityöt sekä korjaus- ja kunnostustehtävät
museolinnoitusalueella.
http://www.forsvarsbygg.no/festningene/Festningene/Vardohus-festning/

 

Ensimmäiset norjalaiset muuttivat Vuoreijan seuduille jo 1200-luvulla ja v 1307 norjalais-tanskalaiset
pystyttivät juuri Vuoreijan linnan. Sitä ennen - tuhansia vuosia takaperin siellä asuivat lappalaiset, jotka
Samuli Paulaharjun mukaan tulivat huomioiduiksi Englannin kuninkaan palveluksessa olleen norjalaisen
Ottarin purjehdusretken aikaan 800-luvun lopulla. Ottar kuvaa, että lappalaiset metsästelivät tunturella
talvella mutta kesällä he asuivat kalastajina meren rannoilla. Luonnonelinkeinoja harjoittavat lappalaiset
elättivät itseään ankeissa olosuhteissa ja saivat aikojen kuluessa ruveta elättämään etelän väkevämpiä
kansojakin. "Satoja vuosia Norja, Ruotsi - ja Suomi - sekä Venäjä riitelivät Jäämerestä ja sen
lappalaisrannoista."(Paulaharju 1928, 22) Luonnonrikkaudet siis kiehtoivat ja ovat aina kiinnostaneet
siinä määrin, että jo 1600-luvun alkupuolen historiasta löytyy maininta tanskalaisten ja ruotsalaisten
selkkauksista. Ne suututtivat Tanskan kuninkaan Kristian IV perin pohjin lähes sotatilaan asti. Englannin
välityksellä saatiin kuitenkin rauha säilymään.( Arno Forsius 1996, HS 2001) Norja on siis ollut aiemmin
Tanskan alaisuudessa 500 vuoden ajan.

 

Vuoreijan linnoituksen kolmas ja viimeinen rakennusvaihe oli 1734-38. Linnoituksen rakentajat olivat
sotilaita ja orjia - eli kuritushuonevankeja etelä-Norjasta. Viimeisinä vuosina linnoituksessa oli
elatusvelvollisia työssä ja heidät vangittiin yöksi, etteivät he karkaisi. Vuoreijan mittavat noitavainot
olivat tapahtuneet 1600-luvulta alkaen. Willumsenin mukaan pahimmin vankeja kidutettiin juuri
Vuoreijan linnoituksessa, jonka komentajat olivat tuomareina. (Liv Willumsen, 4-6)

 

Sotilaallisen strategian mukaan linnoituksessa on erikoinen 8-sakarainen tähtimuoto. Siinä vihollinen
joutuisi aina ristitulen alle huolimatta vihollisen hyökkäyssuunnasta. Linnoituksesta käsin ei ole
kuitenkaan koskaan taisteltu hyökkääjää vastaan. Sen sijaan toisen maailmansodan aikaan Vuoreijan saari
oli keskeisessä asemassa saksalaisten rannikkolinnoituksena. Itse linnoitus oli komentokeskus. Kaupungin
alueelle rakennettiin vahvistuksia. Litza-rintamalta sinne tuotiin saksalaisia sotilaita lepäämään ja
ennestään hallinta-aluella oli 3000 saksalaissotilasta. Kertomahistorian mukaan useimmat
saksalaissotilaat itkivät, monet tekivät itsemurhan kun heidän piti lähteä takaisin rintamalle. Kun
saksalaiset vetäytyivät, Vuoreija säästyi tuhopoltolta. Sensijaan venäläisten pommituksissa tuhoutui 2/3
Vuoreijan kaupungista ja samalla kertaa sekä kirkko että sairaala syttyivät palamaan. Syksyllä 1944
nostettiin Norjan lippu salkoon vapauden merkiksi. Saarella on nykyisin sotilasalue, jossa on tutka-asema.
(Vardöhus Festning-esite 2012)
(Lisäys 30.9.2012)

Kirjoita kommentti (0 Kommenttia)