tarja pitkänen

Peloton väittelijä, harkitseva mielipidekirjoittaja. Kärkevä alustaja.

Korona syyksi on sysitty vanhusten eristäminen vierailukiellolla omaisista ja muusta yhteiskunnasta kuukausiksi. Oikeat syylliset, kokonainen legioona kuten THL, STM ja Valvira kelluvat omassa keitoksessaan – ei kenenkään oikeusvaltioperiaatteiden pohjalta. Nyt toteutettu eduskunnan apulaisoikeusmies Maija Sakslinin moittima virheellinen ja lainvastainen vierailikielto on mielestäni pahempi kuin entisajan vaivaistalomeininki. Nykyisen vierailukiellon käytännön toteutus on ollut häpäisevää ja ihmisen perusoikeuksia loukkaavaa. Olisi luullut, että näin ei milloinkaan käy kun SDP on hallituksessa. Vaalisloganissa luvattiin: Pidetään kaikista huolta. Tämä lupaus on rikottu pahasti. Olen erittäin pettynyt. Ei ole kauaakaan siitä kun pääministeri Sanna Marin puolusti ihmisyyttä Al-Holin leirin lapsille ja kouli samalla rääväkkäsuista kansanedustajajoukkoa. Ei ole kauaa siitäkään kun Krista Kiuru puhui kauniisti Keski-Porin kirkon maahanmuuttotilaisuudessa ihmisarvon loukkaamattomuudesta ja luovuttamattomuudesta. Mitä sosiaalidemokratian hienoille periaatteille on tapahtumassa? Eikö teitä pelota? Eikö teitä hävetä? Kaksi edellämainittua ministeriä sattuvat olemaan sosiaalidemokraatteja, kansliapäällikkö Kirsi Varhila mukaanlukien. Heille ensisijaisesti valaistukseksi voin vain lähettää terveisiä puoluetoverinne ja juristi Sakari Timosen sanoin:”Kaikilla on tässä maassa oikeus ihmisarvoiseen elämään samoilla perusteilla.” ( Blogi 31.1.2016) Entäpä vanhusten tilanne nyt? Vieläkin siis joissain vanhuslaitoksissa Suomessa tehdään övervaltaa paikallistason hoitojohtajien toimesta. Hoitajat on laitettu vartioimaan omaisten ja vanhusten välillä. Niinkin on ollut, että hoitajat ovat itse ilman suojalaitteita mutta omaisen täytyy tulla huputettuna jos on päässyt kuolevan vanhuksen huoneeseen. Ja ne metrit, ne metrit! No, eihän tästä muuta enää puutu kuin karttakeppi, jolla vielä napautettaisiin omaisen sormille jos hän uskaltaisikin koskea vanhustaan omalla puhtaalla kädellään. Suomen korkeinta virkakoneistoa ei tunnu hetkauttavan vanhusten ihmisarvoinen elämä, ei sen sanansaattajaa Kirsi Varhilaa eikä ministeri Kiurua. Yhtäkään myötätunnon ja toivon sanaa ei ole lähetetty, että tämä piinanomainen vierailukielto päättyisi. Varsinkin ministeri Kiurun töräyttelyt ovat olleet sellaisia, että minun ikääni tulleita ihmisiä hirvittää mitkä olot meille järjestetään vanhuudessa. Kulkutaudit eivät ainakaan tähän lopu. Ja jos tämän valtakoneiston ylivallan annetaan jatkua, influenssarokotukset tulevat olemaan pakko kaikille. Niin, en ole milloinkaan ottanut – enkä ota – herra paratkoon! Suomiko oikeusvaltio? Koronavauhkous sekä vanhuksiin ja omaisiin kohdistunut piinaaminen tuli jäädäkseen monin paikoin Suomessa. Vierailuhaluisia omaisia pidetään jonkunsortin pölvästeinä ja epäluotettavina ihmisinä hygienialtaan. Sellaisen käsityksen virkamiespompottelu antaa. Omaisia voi nöyryyttää kurkkimaan ikkunoiden takaa vanhustaan. Omaiset huhuilevat vanhuksen kuulumisia videoilla. Tämä kaikki vaikuttaa suorastaan pöllöilyltä varsinkin silloin kun vanhus on jo menettänyt muistinsa ja tietoisuuden itsestään. ”Kuinka te kehtaatte kohdella ikäihmisiä, Suomen arvokansalaisia näin? Norja on valoisa poikkeus vanhusten huolenpidossa. Näin on aina ollut. Siellä hoitotyö perustuu kunnioittavaan omaisten ja vanhusten kohteluun. Olen ollut yhteydessä siellä työskenteleviin hoitajiin viime aikoina. He kertovat, että vanhainkodeissa on ollut vain pieniä rajoituksia: Omainen itse ilmoittaa vierailustaan. Hän saa mennä sisälle vanhuksensa luo ilman minkäänlaisia suojavälineitä ja henkilökunnan kyttäämistä. Omassa huoneessa on oltava yksityisyyden suoja. Sinne eivät hoitajat mene vierailun aikana muutoin kuin hätätapauksessa.