tarja pitkänen

Peloton väittelijä, harkitseva mielipidekirjoittaja. Kärkevä alustaja.

IMG 9727

  Kokemäen perhepäivähoitajat olivat pitämässä lapsille urheilukilpailuja syksyllä 2017
   

     

     


Katumusta pukkasi Kokemäen valtuustosalissa hiljan uuden päiväkodin hankesuunnitelman takia. Tai sitten jokunen valtuutettu ei ollut avian jyvällä siitä minkälaisen kokonaismiljöön tuleva päiväkoti vaatii.  Sitäkään ei mainittu, että neliöitä oli vähennetty juuri kaupungin taloustilanteen vuoksi.  Varsinkin Juha Korkeaojaa ei liikuttanut tunnustaa hanketta hyvin perustelluksi.  Hän takertui liian kalliiseen hintaan ja epäili onko mitoitus aivan oikea.

 

Ikävä kyllä Korkeaoja ei tainnut tietää, että päiväkotihankkeessa on monia nokkelia ratkaisuja.  Se tulee sisältämään ikäänkuin pieniä päiväkoteja, se antaa lapsille hyvinvointia, joka tule osaltaan kunkin lapsen Vasun kautta.  Lapsia ei koskaan ole lykätty ovesta sisään päiväkoteihin ja jätetty hengailemaan sinne aikansa kuluksi. Opetus ja hoivatyö on perustunut aina pedagogiikkaan, vastuuntuntoon ja ammattiosaamiseen.

 

Niin, jotenkin ymmärrän, että Korkeaojan puheet myötäilevät nykyhallituksen politiikkaa: Säästetään ja korjataan sitten jos ei toimi.  Taaperoikäisiä aina kouluikäisiin asti ei ole arvostettu juurikaan yhteiskunnallisesti, heidän oikeuksiaan on voitu evätä kaikkein helpoimmin.  Mutta ei enää.  Ilahduttavaa on ollut, että viime aikoina on oltu huolestuneita Suomen alhaisen syntyvyyden takia. 

 

Mitä useampia haukkuvia puheenvuoroja kuultiin valtuutetuilta, sen enemmän tuli vaikutelma, että hiljaa olleet tuli leimattua tomppeleiksi - siis muut valtuutetut ja virkamiehet.  Valtuutettu Perttula nurkui siitä, että päiväkoti on aivan väärässä paikassa.  Sen sijainti ei ole hyvä koska paloasema sijaitsee liian lähellä. Mielestäni jos hälyytysajoneuvojen läheisyys olisi vaarallista päiväkotilapsille yhtälailla koko alue on turvaton puolen kilometrin säteellä kaikille ihmisille, ajoneuvoille ja liikepaikoille.  

 

Valtuutettu Ari Prinkkala ei myöskään ollut tyytyväinen.  Olisiko päiväkoti muka pitänyt rakentaa Peipohjaan koppuloimalla vanhan päiväkodin tilat seiniin saakka uusiksi?  Prinkkala oli pahalla mielellä myöskin siitä, että mitään säästöjä ei saavuteta koska perhepäivähoito säilytetään.  Tämä päätös on yksi hienoimpia arvovalintoja Kokemäellä lasten, vanhempien sekä perhepäivähoitajien puolesta.

 

Onneksi päiväkotiryhmän puheenjohtajaksi sattui todellinen asiantuntija, sivistyslautakunnan kärkimies Janne Savolainen.  Olen iloinen siitä.  Tiedän, että hankkeen eteen on tehty paljon töitä myös muiden asiantuntijoiden kanssa, joista monet ovat nuoria ja vähän vanhempiakin isiä ja äitejä.  Omakohtaisesti perheen arjen ymmärtäminen on todellista asiantuntijuutta kuten sekin, että turvataan lasten ihmisoikeudet.  Kokemäki saa unelmapäiväkodin, jonka perustus on uudessa varhaiskasvatuslaissa (1.9.2018), pedagogiikassa ja erityishuomio on leikin, levon, ruokailun ja ulkoilun sujuvuudessa.