tarja pitkänen

Peloton väittelijä, harkitseva mielipidekirjoittaja. Kärkevä alustaja.

Olen vastannut tänään Alma-median väittämään “Suomen pitää rajoittaa sotilaallista harjoittelua Naton ja Yhdysvaltojen kanssa.” Toimittaja Juhani Ojalehto on kirjoittanut Suomenmaassa (2.12.2015, muokattu 21.8.2017) keskustan Juha Sipilän sanoneen, että “Suomi voi liittoutua sotilaallisesti, jos tilanne ratkaisevasti muuttuu.” Kuinka tilanne sitten on muuttunut ratkaisevasti Suomessa? Ei mitenkään mutta paljon on tapahtunut. Suomen nykyiset lait olisivat riittäneet YK:n ja EU:n rauhanturvaoperaatioihin.


Kuitenkin Suomen maankamara on jo saateltu vieraan vallan, Yhdysvaltain käyttöön isäntämaasopimuksella vuonna 2014. Tämä kaikki vähin äänin, suomalaisten tietämättä. Sekään, ei ollut merkinnyt mitään harvain valtaa toteuttaville poliitikoille, että suurin osa suomalaisista vastustaa sotilaallista liittoutumista. Suomalaiset muistavat vielä aivan hyvin mitä tapahtui saksalaisten kanssa, jotka määräsivät miten jatkosodan kulussa pitää tehdä. Suomi ei käynyt siis erillissotaa Neuvostoliiton kanssa vaan ajautui ja joidenkin halun mukaan liittyi Saksan leiriin tuhoisin seurauksian. Vain ihme pelasti meidät.


Terrorismi Euroopassa ei ole mitään uutta toimittaja Ojalehdon mukaan. Kuitenkin Ranska teki siitä sellaisen Ranskan terrorismin jälkeeen. Macron kaivoi Lissabonin sopimuksen avunantovelvotteen: Aseellisen hyökkäyksen kohteelle annetaan tuki “kaikin mahdollisin keinoin.” Ei kuitenkaan koske maita joilla on erityisluonne. “Suomen erityisluonne on ollut sotilaallinen liittoutumattomuus.” Kansallisen itsetunnon murentuminen on mielestäni johtanut tähän, että poliitikot kuten Sipilä yhdessä toisen kokemattoman poliitikon Macronin ehdotuksesta ryhtyi toimiin. Sipilä ryntäsi ensimmäisenä Ranskaan. Hallitus valmistelee jo lakimuutosta, jossa Suomi antaa sotilaallista tukea rauhan aikana jopa Nato maalle.


Toimittaja Juhani Ojalehto kirjoittaa: “Nato-maana Ransakn tapa vastuuttaa sotilasliiton ulkopuoliset EU-maat on häikäilemätön.” Miksei Ranska turvautunut iskujen jälkeen Naton omiin turvatakuihin? Ranska hairasi kiinni ensimmäiseen löysään EU:n valtioon ja nyt vertaus sopiikin presidentti Niinistön käyttämään vihjeeseen, että kasakka vie sen mikä on löysässä. Ei vienytkään Venäjä vaan Ranska nappasi Sipilän - miehen, jolta oli hämärtynyt, että hän on Suomen pääministeri. Ei vielä tulevan EU:n sotilasliiton johtohahmo.