Vain muutaman harhaanjohtajan tähden
Suuri rapamylly on saanut jauhaa viimeaikojen koronanmyllerryksen varjolla. Sen kohteeksi ovat joutuneet valppaat ja kriittisesti ajattelevat suomalaiset, joille jo viime vuoden takainen koronatotuus alkoi valjeta: Useat suomalaiset virologian asiantuntijat ja lääkärit varoittivat äärimmäisistä koronatoimista, joista suurin ja vastuuttomin on Suomen saattohoito EU:lle.
Koronavirus oli siis normaalin virussairastavuuden luokkaan eikä vuosikuolleisuus noussut yli tavanomaisen. Tästä syystä elinkeinon moninaista harjoittamista ei ollut oikeutta lyödä alas, eikä olisi myöskään saanut estää yliopistojen ja ammattiopistojen opiskelijoiden oikeutta normaaliin opetukseen. Kaikki muukin kyykyttäminen kuten erikoisesti maskien käyttöpakko aina eduskunnasta yli koko Suomen on ollut ymmärtämättömän poliittisen johdon ja virkakunnan laitonta ja hävytöntä ihmisoikeuksien rajoittamista. ( Kansantajuisesti koronasta: Ylilääkäri Teijo Puhto: Oyks)
Suomen hallitus ei siis noteerannut millään tavalla kokeneiden asiantuntijoiden neuvoja. Sensijaan valtio ja kansalaiset pantiin ankaralle kuurille: PK-yrittäjyys lyötiin orjuuteen, rokoteuskottavuutta pakkosyötettiin ja suomalaiset valtaosin saatiin suostumaan tai pakotettiin kirurgisten maskien käyttöön. Nyt HUS:sta julkaistun tutkimuksen mukaan 886:n henkilön maskinkäytön perusteella ne eivät ole suojanneet virustartuntoja sielläkään. 41 henkilöä oli saanut koronatartunnan ja 22 heistä oli saanut sen työpaikalta.
Tutkimus kertoo, ettei FFP2 ja FFPP3:n käyttäneistä kukaan saanut tartuntaa. Lehti ei analysoinut koska ei tienne, että ankannokaa käytetään leikkaussalin kaltaisissa olosuhteissa, joten on mitä luultavinta, että koronaoireisia ei edes viedä operaatioihin.Koronavirus levisi siten suhteellisen vähän henkilökuntaan vaikka he joutuivat oleskelemaan pidempiä aikoja potilaiden kanssa. Ihmisen puolustuskyvyllä on siis suuri merkitys, ettei sairastuvuus ollut laajaa.
Kävi miten kävi tämän suuren traagisen näytelmän annetaan jatkua, se viedään loppuun. Valtiojohto on pilaamassa suomalaisuuden lopullisesti. Ainoastaan oppositio, erikoisesti perussuomalaiset ovat vastustaneet kiivaasti sitä prosessia: Suomea ei saa viedä EU:n liittovaltiokehitykseen, ei euron pelastajaksi taikka maksumieheksi uhraamalla itsenäisyy ja oma talous. Etelä-Euroopan valtiot ovat tunaroineet talouksiensa hoidon. Kysymyksessä ei ole koronakriisin hoito vaan suuri hirtto, jossa EU-maat kiedotaan yhteiseen velkaan EKP:n kautta. Taustalla ovat Euroopan mahtimaat, Saksa (83 milj. as.) ja Ranska(67 milj. as.) Italiassa on 60 miljoonainen kansa ja Espanjassa 46 miljoonaa asukasta. On täysin hävytöntä, että Suomen viiden miljoonan kansakunta laitetaan monimiljoonakansojen pelastajaksi.
Valtiojohdon ja muiden tietämättömien on aiheetonta mustamaalata järkeviä ja rohkeita suomalaisia, jotka ovat lähteneet kaduille ja eduskuntatalon eteen mielenosoituksiin. He ovat voineet kansanmikin kautta arvostella kovin sanoin EU:n elvytyspakettia ja sitä, että sen ohella kaikessa sekamelskassa uhrataan pohjosmaiset metsät ja turvepellot. Näin kirjoittaa MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola Maaseudun Tulevaisuudessa(14.5.2021). Valtiot, joissa ei ole omaa metsäklusteria voivat uhrata pohjoismaiset metsät ja Pohjois-Suomen turvepellot. Tämä johtuu EU:n ilmastolain ja kasvihuonepäästöjen vähennystavoitteista. Keskusta-vihreät-rkp ja punavihreä hallitus ovat pahasti pettäneet suomalaiset, erikoisesti keskusta on unhotanut äänestäjänsä ja koko kansanliikkeensä ideologian. Se ei aja maa- ja metsätalouden olemassaolon oikeutusta pitkälle tulevaisuuteen.
Tässä tärkeässä koko Suomen selviämistä koskevassa kirjoituksessaan ympäristöjohtaja Pietola MTK:sta lopettaa artikkelinsa näihin sanoihin: ”Maa- ja metsätalouselinkeinojen ilmastokestävyyttä ei saa ohjata vaillinaisella tiedolla tai tiedon tulkinnalla eikä sosiaalista ulottuvuutta unhotaen.” (MT: 14.5.2021) Hallitus ja pääministeri Sanna Marin ovat syyllisiä siihen, että tärkeät keskustelut myöskin talouspolitiikasta on käymättä eduskuntatasolla eikä kansalaisten suuria huolia ole noteerattu.
Vain muutaman harhaanjohtajan tähden Read More »