Politiikkojen mielen pimeä puoli tänäpäivänä: Häpeilemätön ahneus
Satakunnan Kansan toimittajat Ville Hammarberg ja Sakari Muurinen (SK:16.3.2023) ovat pureutuneet aluevaltuustopoliitikkojen rahavirtoihin – suoranaisiin lahjusrahoihin – niitä ne ovat mielestäni. Aluevaltuutetut ovat siis ryhmäraha-tulonsaajia. Kun tänäkin vuonna rahaa voi taas anoa 5000 €uroa per aluevaltuutettu silloin esimerkiksi SDP saa yhteensä 10 0000 ja velä hiljan VKK:lle puolueen aluevaltuutettuna Niina Valtanen saa anoa taas 5000 €. Kylläpä tuntisi mahtavalta jos jokainen aikuinen Suomen kansalainen saisi vuosittain tuohta valtiomme kassasta 5000 €uroa!
Nyt selvitetyllä viime vuoden rahalla ei ole siis mitään tekemistä Vapauden liitto puolueen kanssa liittyen Niina Valtaseen. Hän on tullut VL:n sitoutumattomaksi eduskuntavaaliehdokkaaksi vasta 7. helmikuuta 2023. Vapauden liitto käy uutena puolueena Satakunnassa eduskuntavaalikampanjaa. Kaikki muutkin viisi äkillisesti Vkk:lle puolueen jättäneet ovat sitoutumattomia ehdokkaita. Vain kaksi eduskuntavaaliehdokasta, Santeri Mörsky Raumalta ja Juha Vainiomäki Harjavallasta ovat VL:n jäseniä.
Takaisin rahoihin. Jo viime vuonna kun kuulin näiden rahojen anomisista ja käyttämisestä sanoin, että kieltäydyn ehdottomasti kaikesta rahasta, jota kukaan aluevaltuutettu ei ole ansainnut. Käyttötarkoituskin oli hyvin hämärä. Haluaisin tietää kenen idea tällainen rahankylväminen on aluevaltuutettujen hyväksi? Ennen aikaan tällaista rahankäärimistä sanottiin poliittiseksi kähminnäksi. Niin, niin ajat muuttuvat ja tavat! Nykyisin kun maan tapa on – Suomen valtion esimerkiksi – raha vain kasvaa kuin puussa eikä puhuta lainkaan siitä vastuusta millä velat maksetaan. Mietitäänpä sitä kuinka monta hyvinvointialuetta Suomessa on ja miten kalliiksi kaikki aluevaltuutetut tulevat veronmaksajille vuosittain Suomessa?
Toimittajien artikkelin jälkeen mieleeni on noussut kysymyksiä: Kuinka kauan veronmaksajia pidetään hyödyllisinä hölmöinä? Kauanko tämä alueellinen tai valtiollinen rahankylvö sopii suomalaisille?
Politiikkojen mielen pimeä puoli tänäpäivänä: Häpeilemätön ahneus Read More »