Valtiovalta astelee kerta toisensa jälkeen suomalaisten eteen mustissa: Tarjolla on toivottomuutta maustettuna pakkovallalla: Nuorilta, toisen asteen opiskelijoilta ja lukiolaisilta on varastettu oikeus tavalliseen elämään ja tulevaisuudenuskoon – aivan syyttä. Normaalia opiskelua, kunnon opetusta sekä vapaata hengittämistä ei suvaita. Poliittisen taudinmäärityksen takia: Terveet ja hyvän vastustuskyvyn omaavat nuoret sekä aikuiset ovat nyt vaara yhteiskunnalle.
Siksi opettajienkin täytyy töyssyttää maskeissaan niinkuin Marin määrää – samoin virkakunta, poliisit, armeija, sairaalat ja aina vammaisasuntoloihin saakka ovat maskitettuja. Vielä vuosi sitten kirurgisten suu/nenäsuojien käyttö massoille oli Marjukka Mäkelän tutkimuksen mukaan tieteellisesti pitämätöntä – tänään tämä tutkimus on täyttä humpuukia, kun hallitus näin määrää.
Toinen valtava vääryys, jota hallitus nyt painaa päälle on, että ravintolayrittäjiltä sekä pubeilta viedään viimeinenkin toivo selviytyä. Matkailuyrityksiäkin on vainottu – sitä tehtiin jo keväällä 2020 kun Uudenmaan ja muun Suomen rajalle laitettiin sulku. Virus on tullut yli jatkuvasti rajoilta ja tuli alussakin Itävallan kautta Suomeen. Sulku oli aivan turha mutta hallitukselle se näyttää olleen valtakokeilu, joka onnistui täydellisesti.
Se avasi samankaltaisen ylivallan, jota tehtiin itsenäisyytemme alussa sisällissodan aikaan: Silloin valkoinen valta taistelutoiminnan jälkeen teloitti laittomasti punaisia. Siis, perusteetonta laittomuutta on nyt paljon. Se on aivan sietämätöntä ja sitä tullaan lisäämään Suomessa. Viruksethan eivät lopu. Todellisuudessa hallituksen tunarointi alusta asti rajatarkastusten kanssa kostetaan kansalaisilleen. Suomalainen politiikka on ihmisten arjen kannalta kuin pimeä kuilu, josta ei näillä menetelmillä ole ulospääsyä.
Virallinen Suomi paheksuu kuristusta itänaapurissa, kauko- ja lähi-idän mahtivalta ei oikein nappaa nuorille suomalaispoliitikoille. Ei, mutta Suomessa se vaan tuli näppäräksi työkaluksi hallita meitä. Hallitus on siis koronan takia ja globaaliystävien silmäin alla näyttämässä suomalaisille madon luvut. Kurjaa tässä on, että kirkon normaali toiminta, kulttuuri sekä musiiki on tyrehdytetty vaikka tarve iloon ja yhdessäoloon sekä hengellisyyteen on yksi ihmisen kaikkein tärkeimmistä perustarpeista lujan perheyhteyden ohella.
Pääministeri Marin oli käynyt neuvottelemassa viime vuonna EU:n 750 miljardin koronakriisipaketista. Sen tulos oli pöyristyttävä myönnytys – hän on raivostuttanut osan kansaa pahasti. Paketti on suoraa rahansiirtoa Etelä-Euroopalle, vakautta unionille – erikoisesti Saksalle ja Ranskalle sekä pankeille. Niin, kyllä elvyttää voi, sen suomalaisetkin ymmärtävät mutta hyödyn kuuluu tulla oman maan kansalaisille. Kansainväliset lehdet ovat ihastelleet Marinia ja he ovat laittaneet hänet maailman vaikutusvaltaisempien naisten joukkoon.Todellakin! Hänhän oli ollut ensimmäisten joukossa vaatimassa rokotuskorttia ja hän vaatii rokotteita kiivaasti lisää.
Mutta aikaa kuluu – onneksi juuri niille suomalaisille, jotka haluavat ottaa selvää rokotuksista ja kuulla niiden haittavaikutukset. Innokkaille lohduksi, että he voivat saada piankin Suomessa Astra Zenecan rokotteita, jotka eivät ole kelvanneet muissa maissa ihmisille.
Suuri vastarintamieliala kytee ihmisten keskuudessa. Viimeviikon mielenilmauksista eduskuntatalon edustalta kuului kovasanaisia puheita, samoin mielenosoituskulkueesta, joka lähti Kalevankadun hautausmaalta Tampereelta. Varsin äänekäs joukko huusi matkalla keskustorille saakka: ”Kansalla on hätä, hallitus on mätä! Otin asioista selkoa, en pue päälleni pelkoa!” Kaksi puoluetta SDP ja Vasemmistoliitto ovat työväen, rauhan ja ihmisyyden puolueina harhautuneet pahasti juuriltaan. Valtiotasolla. Punaväri – toivon ja elämänilon – on vaihtunut täysin mustaksi.
Pääministeri Sanna Marin nähdään yhä enemmän kiukkupoliitikkona. Niin kauan kun hän saa sanella valtioneuvostosta yhä kovempia ukaaseja kaikki on mallikkaasti. Mutta niin pian kuin hän joutuu jonkun kovemman toimittajan kuten esimerkiksi Susanne Päivärinnan piinapenkkiin hän ei selviä ja eikä pysty perustelemaaan asioita. Hän on lisäksi saanut suuren pelkurin maineen siitä, että hän ei uskaltanut kohdata valtakunnan kuuluisuudeksi noussutta ekonomi Tuomas Malista.